Ikävän ikävät vaikutukset

Hassua miten toista voi olla ikävä jo hetken sen jälkeen kun on vierestä poistunut.
Olet ollut yhdessä jonkun tärkeän kanssa, olet pyörinyt oksitosiinin, dopamiinin, serotoniinin ja vasopressiinin huuruissa ja addiktion jälkeinen laskuhumala sekä vieroitusoireet alkavat heti. Ikävä voi olla jopa ihan fyysistä. Vatsa on sekaisin ja rintaa ahdistaa.

Hassua, miten oma pää voi kääntää ikävän ahdistukseksi ja epävarmuudeksi, kun ei ole muutamaan tuntiin yhteydessä. Yhtäkkiä mikään ei kiinnosta, haluaisit olla toisen lähellä ja kertoa sen, mutta et tiedä onko hänellä aikaa kuunnella juuri nyt ja auttaako sellainen ollenkaan? Olokin on paha, vieroitusoireet vievät kaiken huomion.

Hassua, miten mielikuvitus pääsee valloilleen ja luo skenaarioita jotka tietää kyllä vääriksi mutta pää käy niitä läpi. Entä jos hän pitääkin jostain toisesta? Ehkä tämä on vain valhetta? Mitä jos hän loukkaantuu tai muuttaa mieltään? Mitä jos hänen ystävänsä ja perheensä eivät pidäkään minusta?

Hassua, miten noiden skenaarioiden pohjalta syntyy voimakkaita tunteita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Pelkoa. Mustasukkaisuutta. Itsesääliä. Häpeää.

Hassua, miten noiden tunteiden oma käsittely on vaikeaa. Ei ole aivan varma, mitä ne tunteet ovat, mutta ne ovat jotenkin kipeitä ja häpeällisiä, ne työntää mielellään maton alle eikä tunnusta niiden olemassaoloa.

Hassua, miten nuo tunteet saattavat jäädä päähän pörräämään pitkäksikin aikaa. Ne nousevat sieltä pitkän ajan jälkeen taas esille vastaavassa tilanteessa. Pulpahtavat pintaan kuin syysjäihin pudonnut kalastaja huhtikuussa.

Hassua, miten noita asioita ei sitten saa otettua esiin ja hälvennettyä keskustelemalla. Ja tunteet eivät välttämättä hälvene, vaikka keskustelisikin. Miten voisitkaan vakuuttaa aivoillesi, että asioiden abstraktisuuden ja epävarmuuden ohi olisi vain luotettava toiseen?

Hassua, miten nuo tunteet pyrkii tavallaan heijastamaan toiseen.  Ja toinen rassu ei ymmärrä yhtään mistä on kyse, kun syytökset sitten viskataan naamalle.

Hassua, miten tuollaiset voivat luoda blokkeja, estoja ja käytösmuutoksia, jopa taantumia johonkin entiseen käytösmalliin. Hassua, miten toisesta erossa oleminen voi olla itselle pahaksi.

Kunnes

Saat häneltä viestin. Se on kuin särkylääke, ei poista syytä, mutta helpottaa oireita.
Kuulet äänen puhelimessa. Saat uuden annoksen hormoneja addiktiosi ylläpitoon.
Näette jälleen. Rakkaus on huumetta ja vastalääkettä ei ole. Hyviä trippejä sulle.

Olipa kerran Tänään

Olipa kerran Tänään 

Tänään teen asioita, joita en tehnyt eilen. Ne eivät silti muutu eilisen asioiksi ennen huomista.
Tänään voin korjata asioita, joita tein eilen. Tänään voin muuttaa menneisyyttäni, mutten voi poistaa sitä. Se on kuin nettisivun tai dokumentin versio. Se on olemassa ja voin aina palata katsomaan kohtaa, jossa tein virheen tai josta alkoi muutos. Mutta en voi sitä poistaa, voin vain muuttaa ja päivittää uuden version. Voin myös huomenna seurata versioiden ketjua ja ehkä oppia jotain. 

Tämän päivän versio valmistuu vasta illalla ja yöajon aikana muuttuu eiliseksi, versioksi jota voin tarkastella ja muuttaa. Asiat, jotka jätän tänään tekemättä, ovat huomenna valittavissa, teenkö niitä huomenna. Tänään teen myös pohjaa huomiselle, joka on ylihuomisen eilinen. 

Minun piti tänään keksiä tähän jotain innostavaa ja positiivista kirjoitettavaa. Itsetunnossa oli eilen sellainen "kakkosluokan kansalaisen olotila" -notkahdus, jonka halusin nostaa takaisin omaksi itsekseni. Olen kuitenkin oikeasti ihana juuri tällaisena, uskotko? Kun tykkään itsestäni niin muutkin tykkää. Jos eivät tykkää niin silloin ongelma on heidän, ei minun.

Mutta...

Eilen koin, että vaikka sain hyvää palautetta ja etenin asioissa, en osaa mitään. Luulen, että minulle paljastui eilen se kaikki työmäärä ja harjoitus, mitä pitää tehdä, että minusta tulee todellakin niin hyvä kuin haluan. Tavoitteeni on utopistinen ja liian kaukana. Olin epäonnistunut, huono, kelpaamaton, ahdistunut, osaamaton, tyhmä, laiska ja vielä ruma. Miksi kukaan tykkäisi minusta, en ole ansainnut onnea enkä ystäviä? Ahh, tätä draamaa ja valitusta.

Mikä avuksi?
Harjoitteleminen ja opetteleminen? Ei, siihen menee liikaa energiaa ja aikaa ja epäonnistumisia. Ruoka? Ei, valitsen väärin ja epäterveellisesti ja olo pahenee. Pitäisi, mutta olen lihava ja ruma.
Liikunta? Ei, en jaksa, en halua, en en en!! Pitäisi, mutta olen laiska ja heikko ja sitäpaitsi ulkona on huono keli.
Ihmiset? Ei, kaikki ovat etänä ja virtuaalisesti ja poissa siitä vierestä. Pitäisi, mutten viitsi vaivautua ja vaivata muita.

Tänään on eilisen huominen. Yöunen aikana tehdyn nollauksen jälkeen eilen tapahtuneet asiat ja olotilat säilyvät eilispäivän versiossa. Eilen tahmeasti toiminut järjestelmä buuttasi yöllä ja aamulla siitä oli muisto vain. Tänään näen eilisen toisessa valossa, luen eilisen dokumenttia eri tavalla, ilman kontekstia:
Eilen onnistuin etenemään työssäni, osasin hallita haastavia tilanteita ja tunteita. Olin kannustava ja tukeva vanhempi, joka mahdollisti lapselleen asioita, jotka olivat tälle tärkeitä. Olin ohjaava, neuvova, tukeva, hyväksyvä, kuunteleva, toimiva, päättäväinen, kauaskatsova. Harjoittelin, opin, osasin ja ymmärsin. Sain hyvää palautetta, viihdytin ja tuin muiden onnistumista sekä sain tukea.

Tänään teen tästä päivästä juuri sellaisen kuin haluan. Tänään onnistun, päätän, valmistan, tuotan, valitsen, järjestän, autan, mahdollistan, tunnen, otan ja annan. Tänään on täydellinen kuin vastasyntynyt vauva, jossa on kaikki mahdollisuudet ja kaikki ovet ovat avoinna. Tänään pidän niitä auki. Tänään valitsen, mistä ovesta käyn ja mitä oven toisella puolella on.

Tänään olen jollekulle ystävä, puoliso, kuuntelija, työkaveri, auttaja, vanhempi, lapsi, sukulainen, naapuri.

Tänään olen minä. Ja pidän siitä.